keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Vähän lisää pinkkiä


Tällaset kynnet löytyi mun kuva-arkistojen kätköistä. Nämä kynnet taisivat olla ensimmäisiä vähän erilaisia ranskalaisen manikyyrin kokeiluja. Idean ja ohjeen aloittelevana manikyristinä löysin silloin YouTubesta. YouTuben ihmeellisestä maailmasta löytyy kyllä vaikka minkälaisia videoita aloittelevalle kynsitaiteilijalle, ja sieltä olikin hyvä ottaa aluksi oppia. Nykyään yritänkin välttää kynsivideoiden liikakatsomista, etten vahingossa ottaisi liikaa vaikutteita, sillä mielummin yritän itse luoda omia kynsiä, varsinkin kun niitä täällä nykyään julkaisen :)


Postilaatikosta löytyi tänään taas kivoja ylläreitä, joista toinen oli uusin numero American Cheerleaderista ja toinen sisälsi aiemmin tekemiäni eBay-tilauksiani. Tällä kertaa postimies oli toimittanut minulle 1000 valkoisia helmenpuolikasta. Hinta taisi olla noin kaksi euroa postituskuluineen, ja nämä helmet saapuivat suoraan Hong Kongista. Työkalupakistani löytyi jo valmiiksi eri värisiä helmenpuolikkaita, mutta halusin myös paljon yksivärisiä helmiä, joita voin käyttää huoletta kynsien koristelussa, niin ettei niitä tarvitse "säästellä".

1 kommentti:

Annika kirjoitti...

osaat tehhä toooosi hyvin kynsiä!!! :)

http://annika-its-all-me.blogspot.com/

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...