perjantai 2. maaliskuuta 2012

Alus- ja päällyslakka


eBaysta kotiutui muutama päivä sitten uusi pullo Seche Viten päällyslakkaa ja ensimmäinen omistamani pullo Orlyn Nail Armor-aluslakkaa.


Olin aikaisemmin lukenut eri kynsiblogeista suurta hypetystä Seche Viten päällyslakasta, mutta itseltäni kesti kauan, ennen kuin sen sain omiin valikoimiini tilattua. Ensimmäistä kertaa kokeiltuani en syttynyt tähän "ihmelakkaan" mitenkään suuremmin, mutta muutaman käyttökerran jälkeen tajusin sen korvaamattomuuden. En ymmärrä miten olen aikaisemmin jaksanut odotella tuntikausia kynsien kuivumista, kun tämä lakka kuivattaa kynnet minuutissa! Viimeisen kynnen tällä lakalla päällystettyäni voin jo huoletta kosketella ensimmäiseksi lakattua kynttä ja viiden minuutin päästä hoituu tiskit ja siivoukset ilman pilalle menneitä lakkauksia. Myöskään kynsien koristeluita ja leimauksia lakka ei levitä. Tämä pullo on tosiaan toinen omistamani, enkä enää koskaan aio käyttää mitään muuta päällyslakkaa kuin Seche Viteä.


Orlyn Nail Armorin päätin testata eri blogeista lukemieni kehujen pohjalta. Itseäni houkutti juuri tämä suuri pullokoko, sillä aikaisemmin käyttämääni Lumenen aluslakkaan verrattuna pullokoko on jopa kolminkertainen (18ml). Eipä pitäisi ainakaan heti loppua kesken. Ensimmäisen testauskerran jälkeen uskallan kehua tätä aluslakkaa laadukkaaksi ja hyväksi tuotteeksi, mutta mitään maailmaa mullistavaa en tämän lakan kohdalla kuitenkaan kokenut, enkä kyllä sitä odottanutkaan :)

5 kommenttia:

Kissis kirjoitti...

Oho, kuulostaa aika superilta päällyslakalta! Olen todennut Sally Hansenin INSTA-DRIn loistavaksi, mutta voisiko tämä olla vieläkin parempi :o

Piia kirjoitti...

Kissaämmä!: Oon kuullut myös paljon hyvää tuosta INSTA-DRIstä, ja luulisin että aika samassa sarjassa nämä kaksi kamppailevat :) Kannattaahan sitä tietty kokeilla jos asia mietityttää ;)

Papu kirjoitti...

Vaikka Sechen nimeen vannonkin, niin ei sen kanssa viiden minuutin päästä kannata tiskaamaan tai siivoamaan lähteä :) Lakkauksen saa kyllä lommoille huonolla tuurilla vielä 20 minuutinkin päästä, mutta kyllä ainakin mun kokemukseni mukaan Seche silti on ylivoimainen pikakuivattajista :)

Kynsille kirjoitti...

Seche on kyllä mahtava! Tosin mun käytössäni lakat ruttaantuvat vaikka sitä käyttäisin ja monenkin tunnin päästä riippuen siitä minne kynteni tökkäilen...:D

Piia kirjoitti...

Papu & Kynsille: Mulla on kyllä ihan omakohtaisia kokemuksia tosta tiskauksen aloittamisesta, ja on toiminut! :D Ei ole kyllä kertaakaan rullaantunut lakat, paitsi kerran tuli pieni huomaamaton lommo kun jätin alla olevan lakan lähes täysin märäksi Secheä jo levittäessäni :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...