torstai 17. marraskuuta 2011

Ajatusten lohkeilua


Kynsiini päätyi tällä kertaa China Glazen "Admire". Admiren päällystin Laushinen valkoisella crackle-lakalla, ja pidinkin yllättävän paljon lopputuloksesta, ottaen huomioon että kynsissäni olikin ihan oikeasti crackle-lakka! Kuvissa lohkeilun alta tuleva kiilto jää kovin laimeaksi, sillä todellisuudessa kimallus säihkyi todella nätisti lohkeilujen alta! :)



En ole tosiaankaan crackle-lakkojen ylin ystävä, mutta ahkerana kynsiharrastelijana on tietty pari yksilöä itselle pitänyt hommata. Tilasin jonkin aika sitten eBaysta nämä kaksi Laushinen crackle-lakkaa, joiden hinta-laatusuhteen huomasin heti olevan todella hyvä. Itse olen kovin harjaantumattomana crackle-lakkailijana onnistunut mokaamaan monetkin kynnet, mutta Laushinen yksilöiden huomasin heti kättelyssä olevan erittäin helppoja levittää. Lakan saa halutessaan levitettyä hyvinkin ohuesti tai erittäin paksusti, eikä se kuivu ja lähde lohkeilemaan välittömästi, niin kuin esimerkiksi Dependin tai Isadoran vastaavat. Tällöin lakan ehtii myös minunlaiseni amatööri levittää huolellisesti, siististi ja juuri sen paksuiseksi kuin haluaa. Ja tosiaan yksi tällainen riittoisa pullo taisi maksaa vajaa kaksi euroa postituskuluineen. Ei todellakaan paha.


Nämä peruscracklet eivät kuitenkaan sytytä minua edelleenkään ihan liikaa, mutta kiinnostukseni on kallistumassa hiljalleen China Glazen metallisävyisten lohkeilujen suuntaan. Saa nähdä josko sitä saisi sellaisen joku päivä maailmalta tilattua ;)

Crackle - Hot or Not?

8 kommenttia:

Anna kirjoitti...

En tiedä mikä siinä on, mutta jotenkin en vaan yhtään syty noille lakoille :D

pieni tulitikkutyttö kirjoitti...

Mä olen itse alkanut nyt vasta pikkuhiljaa lämpenemään crakleille, eilen tuli pitkästä aikaa laitettua jo vähän kuluneen lakan päälle ja tykästyin aikas paljon!:)
Kivat lakkaukset sullakin, pitäisi opetella tuo eBayn käyttö...

Lilli kirjoitti...

Minäkään en oikein crackleille osaa sanoa käyttöä, en ole juuri ollenkaan käyttänyt. Mutta jos pitäisi valita hot or not, valitsisin ehkä kuitenkin hot, koska cracklet on hyviä pikakoristeita, jos ei mitään muuta keksi. Ihanat kynnet (:

Hani kirjoitti...

cracklet on hot!! ;D

www.tahtipolya.blogspot.com

Rose kirjoitti...

Kivat kynnet :)
Itse en myöskään ole cracklen suuri ystävä.

Anonyymi kirjoitti...

miten musta tuntuu, että kun on täältä pari päivää poissa, niin täältä löytyy heti kaikkea uutta! juuri näin (Y) :) Öö... en tiiä, cracklet ovat vähän semmoinen on off juttu mulle :DD en oo itse PITKÄÄÄÄN AIKAAN lakkaillut niilllä :/

Blue Lagoon kirjoitti...

Hei!

Käyhän zekkaamassa blogini ! Tänä viikonloppuna hurja kynsituotteiden varaston poistomyynti !
blogibluelagoon.blogspot.com

Terkuin,
Sini

Piia kirjoitti...

Anna: Cracklet tosiaankin jakavat mielipiteitä! ;)

pieni tulitikkutyttö: Cracklet ovat kyllä loistavia hieman kuluneen ja vanhan lakkauksen päälle =)

Lilli: Kiireen keskellä ne tosiaan ovat pelastus :)

Hani: Crackle-lakkojen ystäviäkin siis löytyy :)

Rose: Kiitos! Samalla linjalla siis mennään ;)

Anonyymi: Hauska kuulla, että blogi ja postaustahti miellyttää :D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...