tiistai 9. elokuuta 2011

Fashion Edition


Kuten hieman tässä aiemmin kerroin, mulla kävi kerrankin tuuri ja sain palkinnoksi hieman yli puolen tunnin kosmetiikkahaastattelusta 130 eurolla Lumenen tuotteita. Yksi tuotepaketista löytyneistä ihanuuksista oli Natural Coden "Fashion Edition"-minilakka, jota nimestäkin päätellen taitaa olla valmistettu vain rajallinen erä.


Fashion Edition on kuin unelma. Sävy on kaunis hopean ja kultaisen sekoitus, joka hohtaa kynsillä kauniisti. Kyseinen lakka pääsi rikkoi myös käyttämieni lakkojen kuivumisennätyksen, sillä juuri kaksi kerrosta lakattuani iski ylitsepääsemätön väsymys ja kaaduin suoraan sänkyyn yöunille. Viimeinen ajatus siltä illalta oli, että aamulla tästä lakkauksesta on tuskin mitään enää jäljellä. Aamulla herättyäni yllätyin kuitenkin positiivisesti, sillä kynnet yhä sileä ja kiiltävät. Ei naarmuja. Ei peiton painaumia. Ei mitään!


Yllä Fashion Editionia kynsissä kolme kerrosta. Sävy on kuitenkin vääristynyt yllä olevassa kuvassa ehkä hieman turhankin hopeiseksi.


En halunnut peittää kaunista lakkaa kuviointien ja koristelujen alle, joten päädyin kevyeen liukuvärjäykseen, jossa käytin OPIn "Glitzerlandia" ja aivan kynsien kärjissä Sephora by OPIn "Looks Like A Rain Dear"-minilakkaa.
Tulos: Hillitty, mutta näyttävä :)

6 kommenttia:

Rose kirjoitti...

Hienot kynnet :)

Sonne kirjoitti...

Nätti lakka tuo Lumene, tuo mieleen ehkäpä China Glazen Midnight Kissin ja Cheers To You:n sekoituksen, hmm. ;D

Anonyymi kirjoitti...

huiiih mullakin on tuo lakka, sain sen joskus sokkarista ostosten kaupanpäällisenä :DD ite en lakasta niin välitä,kun tuntuu että glitterilakkoja saa aina hulluna hinkkailla että lähtee kynnestä pois.. :<

www.tahtipolya.blogspot.com

Piia kirjoitti...

Kiitoksia, tämä todellakin on aivan mahtava lakka!

haidi: Mulla ei kyllä ollut mitään ongelmia tämän Fashion Editionin kanssa, sillä se ei sisällä itsessään suuria hileitä (toisin kuin tuo lakka kärjissä), joten se lähti kyllä todella nopskaa pois :)

Pumpuli kirjoitti...

Siis tosi kaunis, aivan ihana!

Luulen, että tuo ei valitettavasti ole ollut Natural Codella normaalisti myynnissä lainkaan, vaan tosiaan Sokoksella jonakin kaupan päälle -juttuna. Muistan, että melkein olin ostamassa ne jutut, jotka tuon kaupan päälle saamiseksi vaadittiin, kun tuo oli niin nätti! :)

Mutta sulla kävi kyllä loistava tuuri tuon haastattelun suhteen, todella ruhtinaallinen ja kiva palkinto! :)

Piia kirjoitti...

Kiitos!

Näin mäkin veikkaan asian olleen, mitä nyt olen muilta kuullut. Harmi, sillä tuo olisi ollut todella upea lakka ihan myyntiinkin. Mulla kyllä tosiaan kävi todella huikea tuuri tällä kertaa! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...